Norelco yrityksenä | Norelco
FI EN

Norelco perustuu kasvutarinaan

Sähkö ja sen käyttöön liittyvän tekniikan kehittäminen on perustamisesta lähtien toiminut yhtiön visiona. Yrityksen perustaja E.O.Hämäläinen huomasi minkälaisia mahdollisuuksia alan tunnetun pioneerin Thomas Edisonin esittämät ajatukset ja keksinnöt tarjosivat. Samaan aikaan koko yhteiskunnan sähköistäminen ja uuden tekniikan käyttöönotto olivat kasvussa. Tästä syntyi ajatus perustaa oma sähköalan yritys ja lähteä kasvattamaan sitä uusien sähköteknisten oivallusten kautta. 

Useiden kehitysvaiheiden kautta on erikoistuminen sähköenergian jakelujärjestelmiin ja niiden automatisointiin muovannut Norelco Oy:stä vahvan suomalaisen sähköteollisen yrityksen.

Perheyrityksen kehitys on jatkunut jo 60 vuotta ja sen arvot perustuvat edelleen rehelliseen yrittämiseen, ahkeruuteen ja henkilökohtaiseen kunnioitukseen. Sähkön käytön jatkuva kehittyminen luo hyvän perustan Norelcon tulevalle kasvulle.

Norelco Oy

Tehokkuutta ja kokemusta energianjakeluun

Kehitämme ja valmistamme innovatiivisia sähkönjakeluratkaisuja asiakkailtamme saamamme palautteen perusteella pyrkien vastaamaan muuttuvan liiketoimintaympäristön haasteisiin. 

  • suunnittelemme ja kehitämme asiakaskohtaiset ratkaisut uusiin kohteisiin ja saneerauksiin
  • valmistamme asennusystävälliset ja innovatiiviset tuotteet projektiinne
  • toimimme luotettavana kumppanina koko tuotteen elinkaaren ajan
  • toimintamme on laadukasta kaikissa toimituksen vaiheissa
  • hoidamme projektit kokemuksella
  • Olemme erikoistuneet pien- ja keskijännitekojeistoihin, muuntamoihin ja sähköasemiin sekä niihin liittyviin palveluihin
Osaaminen

Norelco on innovatiivisin kotimainen kojeistovalmistaja

Kehitämme ja valmistamme innovatiivisia sähkönjakeluratkaisuja asiakkailtamme saamamme palautteen perusteella pyrkien vastaamaan muuttuvan liiketoimintaympäristön haasteisiin.

Olemme erikoistuneet pien- ja keskijännitekojeistoihin, muuntamoihin ja sähköasemiin sekä niihin liittyviin palveluihin.

Olemme ylpeitä tuotteistamme, jotka olemme testanneet ja kehittäneet sopimaan vaativimpiinkin tarpeisiin ja ympäristöihin.

Onnistumisen perinne ja korkea laatumme perustuvat omaan tuotekehitykseen ja hyvämaineisiin yhteistyökumppaneihin.

Luotettavuus

Norelco on vuosikymmeniä kannattavasti toiminut, taloudellisesti vahva yhtiö

Meillä on laaja kokemus pien- ja keskijännitekojeistojen valmistamisesta eri teollisuuden aloille. Pitkä ja kattava asiakaslistamme sisältää sekä perinteisiä kotimaisia yrityksiä että globaaleja yrityksiä, jotka voivat kertoa luotettavuudestamme ja osaamisestamme.

Toimimme läheisessä yhteistyössä testauslaitosten ja standardisointikomiteoiden kanssa. Moderneissa tuotantolaitoksissamme suoritetaan sekä sisäisiä että ulkoisia auditointeja säännöllisesti. Norelcon huolellisesti valmistetut tuotteet ja niihin liittyvät palvelut takaavat onnistuneen ja turvallisen hankinnan kerta toisensa jälkeen.

Tuotekehitys

Huolellinen suunnittelu takaa erinomaisen lopputuloksen

Onnistunut kojeistoprojekti perustuu hyvin suunniteltuihin tuotteisiin. Meidän tuotekehityksessämme
huomioidaan aina asiakkaiden tarpeet ja tuotteiden muunneltavuus erilaisiin tarpeisiin. Tuotteet testataan EN- ja IEC-normien mukaisesti riippumattomissa laboratorioissa, joissa suoritetaan myös tarvittavat oikosulku- ja valokaarikoestukset.

Projektin toteutusvaiheessa asiantuntevat suunnittelijamme tekevät ehdotuksen kojeiston toteutustavasta ja tuovat esiin erilaisia vaihtoehtoja, joista on teknistä ja talodellista hyötyä. Kojeistoihin valitut kojeet ovat länsimaisia laatutuotteita, jotka ovat luotettavia ja pitkä-ikäisiä. Tuotteisiin voidaan tehdä muutoksia ja räätälöintejä tarpeiden mukaisesti ja ne toteutetaan viimeisimmällä CAD/CAM tekniikalla.

Kaikki tuotteemme valmistetaan Suomessa, missä laadun tekemisellä on pitkä perinne. 

Laatu

Jatkuva parantaminen lisää kilpailukykyä

Jokainen tuotteemme koestetaan perusteellisen tarkastusprosessimme mukaisesti ennen lähettämistä asiakkaalle. Tuoteperheille on tehty riippumattomissa laboratorioissa tyyppitestaukset, joiden avulla varmistetaan tuotteiden turvallinen toiminta ja vahinkojen minimointi äärimmäisissä vikatilanteissa.
Hoidamme asiakasprojektit huolellisesti ja pidämme huolta siitä että myös suunnitelmien laatu tarkastetaan ennen valmistusta. Tarjoamme nopeat toimitusaikataulut kaiken kokoisissa projekteissa.

Huomioimme tuotannossamme ympäristön kierrättämällä erittäin suuren osan materiaalistamme. Tuotannossamme tarvittava vesi on 100% suljetussa kierrossa eikä sitä päästetä koskaan suoraan luontoon.

“Töitä tehdään rennossa ja huumoripitoisessa työporukassa. Uudet työntekijät otetaan nopeasti porukkaan mukaan. Työkavereilta saa aina apua ja vinkkejä työtehtäviin, sillä Norelcolla työt tehdään yhdessä.”

Rekrytointi

Haasteellisia työtehtäviä tarjolla Savonlinnassa ja Kuopiossa

Tarvitsemme jatkuvasti kasvuamme varten sähkötekniikan ammattilaisia suunnittelun, tuotannon ja myynnin tehtäviin.

Usein tarpeet ovat niin nopeita ettei niistä ehditä ilmoittelemaan julkisesti. Vaikka meillä juuri nyt ei olisikaan mitään sinulle sopivia vapaita työtehtäviä, niin keskustelemme mielellämme kanssasi lähiaikoina avautuvista työmahdollisuuksista. 

Norelco työpaikkana  Avoimet työpaikat

Elämän energiaa kotimaisella asiantuntijuudella 
– jo vuodesta 1962

Valitse toimiala, asiantuntija ja lähetä viesti:

| | |

Juha Katainen

myyntijohtaja
+358 50 525 5100
juha.katainen@norelco.fi

Juha Hakkarainen


+358 50 525 5307
juha.hakkarainen@norelco.fi

Jarkko Hartikainen


+358 50 525 5313
jarkko.hartikainen@norelco.fi

Markku Mikkonen


+358 50 525 5309
markku.mikkonen@norelco.fi

Jarkko Latonummi


+358 50 525 5312
jarkko.latonummi@norelco.fi

Juhani Forss


+358 40 575 0721
juhani.forss@norelco.fi

Seppo Karvinen


+358 50 525 5308
seppo.karvinen@norelco.fi