Ville Hämäläinen (DI) aloitti Norelcon kehityspäällikkönä huhtikuussa 2024.

13.5.2024 | Uutinen

Ville Hämäläinen Norelcon kehityspäälliköksi

Ville Hämäläinen (DI) aloitti Norelcon kehityspäällikkönä huhtikuussa 2024. Hänen tehtävänsä on kehittää Norelcon prosesseja sekä osittain myös laatukäytäntöjä yhdessä norelcolaisten kanssa.      

 Norelcossa on toteutettu Lean-tyyppistä tuotantomallia vuosien ajan. Sen tavoitteena on virtaviivaistaa prosesseja ja minimoida hukkaa. 
 
- Laatu ja lean ovat aina olleet Norelcossa keskiössä. Laatu näkyy Norelcon tuotteissa ja lean taas erityisesti tuotannon valmistusprosesseissa. Nyt toimintaa halutaan jälleen viedä eteenpäin prosessien kokonaisvaltaisen kehittämisen avulla, jolloin on tärkeä tarkastella prosesseja toisiinsa liittyvänä kokonaisuutena, eikä vain pyrkiä kehittämään ja osaoptimoimaan yksittäisiä prosesseja muiden prosessien kustannuksella, Ville Hämäläinen kertoo.
 
Prosessikehittämisen avulla prosessissa olevaa hukkaa pyritään poistamaan sekä prosessi pyritään optimoimaan toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. 
 
- Prosessikehittämisen tavoitteena voi olla esimerkiksi tuottavuuden, asiakaskokemuksen tai työntekijätyytyväisyyden parantaminen. Kunkin kehitettävän prosessin kohdalla on kuitenkin mietittävä aina erikseen, mikä kehittämisen tavoite on eli mistä näkökulmasta prosessia pyritään parantamaan sekä mitkä prosessikehittämisen työkalut sopivat parhaiten tilanteeseen. Koska toimiva prosessi on myös edellytys digitalisaatiolle, luo prosessikehittäminen myös pohjaa uusien teknologioiden käyttöönotolle, Ville tiivistää työtään aivan sen alkumetreillä. 
 
Osaamista ja kokemusta eri alojen yrityksistä
 
Ville on aikaisemmin toiminut teollisuudessa laatuasiantuntijana ja prosessien kehityskonsulttina.
 
- Teollisuudessa näkökulmana oli erityisesti konsernin laatujohtaminen yhteistyössä eri tehtaiden laatupäälliköiden kanssa. Työ tarjosi minulle näköalapaikan suuryrityksen laatujohtamiseen ja kokonaisvaltaiseen laadun kehittämiseen konsernitasolla, hän kertoo.
 
Sittemmin Ville siirtyi prosessien kehittämisen konsultiksi ja tätä kautta hän tutustui monen tyyppisiin prosesseihin useilla eri toimialoilla sekä erilaisiin menetelmiin, joilla prosesseja voitiin käytännössä kehittää yrityksissä. Konsultin työssä prosessien tyypillisimmät haasteet ja erilaiset ratkaisumallit tulivat tutuiksi. Yhteenlaskettuna Ville on tehnyt prosessien ja laadun parissa kehitystyötä vajaan viiden vuoden ajan. 
 
Prosessit kehittyvät yhteistyössä

- Prosessien kehittäminen on jatkuvaa työtä, jota kukaan ei voi tehdä yrityksessä yksin, vaan kaikki prosessikehittäminen tapahtuu prosessissa mukana olevien henkilöiden kanssa. Kehittämisen lähtökohtana on aina nykytilanteen hahmottaminen asiakkaiden, prosessiin osallistuvien henkilöiden tai datan tarjoamassa valossa, Ville sanoo.

- Tämä on ensi vaihe, mistä lähden liikkeelle tarkastelemaan tilannetta Norelcossakin. Kun kunkin prosessin nykytilanne on saatu selvitettyä, voidaan tämän jälkeen siirtyä kehittämään prosesseja niissä työskentelevien henkilöiden kanssa, hän painottaa.
 
Ville Hämäläinen työskentelee Norelcon Savonlinnan toimipisteessä sekä osin etänä. Hänet tavoitat numerosta +358504146203 tai sähköpostitse ville.hamalainen@norelco.fi
 

 

Jaa tämä artikkeli