9.10.2025 | Uutinen
Rovaniemellä avattiin uusia näkymiä Suomen energiamarkkinoille, kun Neven uusi sähkökattilalaitos Suosiolan voimalaitoksella siirtyi täyteen toimintaan huhtikuun koeajojen jälkeen. Nimittäin heinäkuun helteiden ja edullisen sähkön avustuksella Rovaniemen kaukolämpöverkko lämpeni peräti kolme viikkoa peräkkäin täysin sähköllä. Se vähensi huomattavasti kiinteän polttoaineen käyttöä, sillä voimalaitoksen pihalla kulki jopa 200 polttoainerekkaa vähemmän kuin normaalisti eikä laitoksen piipusta noussut höyryä.
Tulokseen ollaan tyytyväisiä myös savonlinnalaisessa Norelcossa, joka toimitti projektille älykkäät ratkaisut keskijännitejakeluun, sähkönhallintaan ja energiansiirtoon. Norelco vastasi myös keskuksien ja kiskosiltojen logistiikasta sekä haalauksesta sähkötilaan ja paikoilleen asentamisesta.
”Norelcolta oli nimetty projektille vastuusuunnittelijat sekä projekti-insinööri, jonka vastuulla oli pitää huolta projektin aikataulusta. Keskuksien ja kiskosiltojen paikoilleen asentamiselle oli Norelcolla myös nimetty vastuuhenkilö. Ajatus oli toimittaa koko paketti mahdollisimman käyttövalmiina”, kuvaa Juha Hakkarainen Norelcon teollisuusmyynnistä.
Tulokset Rovaniemellä ovat tosiaan merkittäviä: jo ensimmäisen parin käyttökuukauden aikana Neven 60 megawattisella sähkökattilalla on onnistuttu hyödyntämään jopa 90 prosenttia sähkömarkkinoiden edullisista tunneista. Se on erinomainen lähtölaukaus laitokselle, koska vuoden 2025 tavoitteena on tuottaa yli 10 prosenttia kaikesta kaukolämmöstä sähköllä. Laitoksen käyttöönotto merkitsee Rovaniemelle merkittävää askelta kohti joustavampaa kaukolämmöntuotantoa, joka hyödyntää uusiutuvia energialähteitä niin arjessa kuin huoltovarmuutta varjellessa.
Kuin keittäisi vettä termokseen
Sähkökattila on energiantuotannossa käytettävä laite, joka muuntaa sähköenergian lämpöenergiaksi lämmittämällä vettä joko sähkövastuksilla tai elektrodeilla. Kattila toimii kuin valtava vedenkeitin, mutta teollisessa mittakaavassa ja osana kaukolämpöjärjestelmää. Nevellä on käytössään 60 megawatin elektrodisähkökattila, joka soveltuu tekniikaltaan erityisesti suuriin tehotarpeisiin. Kattilan teholla voitaisiin pitää kokonainen kolmasosa Rovaniemen kaupungista lämpimänä pakkaspäivänä.
Elektrodikattilassa sähkövirta johdetaan kattilan oman veden läpi, joka lämpenee nopeasti, koska se vastustaa virran kulkua. Kuumennettu kattilavesi siirretään lämmönvaihtimelle, joka edelleen lämmittää kaukolämpövettä. Jäähtynyt kattilavesi palaa kattilaan lämmitettäväksi uudelleen ja 80-asteiseksi kuumennettu kaukolämpövesi johdetaan joko suoraan kaukolämpöverkkoon, tai se säilötään Neven 10 000 kuutioiseen lämpöakkuun, joka on kuin valtava termos, josta kuumaa kaukolämpövettä voidaan vapauttaa verkostoon, kun sille on tarvetta. Akun kapasiteetti on huikeat 400 megawattituntia, joka riittäisi pitämään suuren kerrostalon lämpimänä koko vuoden ajan.
Lämpöakku, sähkökattila ja tänä vuonna kolmekymmentä vuotta täyttävä lämpövoimalaitos mahdollistavat kaukolämmön tuotannon optimoimisen sähkömarkkinoiden ja kaukolämmön tarpeen mukaan. Tämä yhdistelmä lisää huomattavasti järjestelmän joustavuutta sekä huoltovarmuutta ja avaa myös uusia teitä kansallisille säätösähkömarkkinoille.
Sähkön kulutuksen lisäksi Suosiola voi vastapainelaitoksena myös tuottaa sähköä, mikäli siitä olisi pula. Fingridin kanssa tehdyn sopimuksen myötä turbiinilaitoksen käyttöreservi voidaan parissa minuutissa ohjata tuottamaan sähköä, joka tasapainottaa sähköverkon taajuuden.
https://neve.fi/ajankohtaista/rovaniemen-kaukolampoverkko-lampeni-kolme-viikkoa-putkeen-sahkolla-neven-uusi-sahkokattila-avaa-uusia-nakymia-suomen-energiamarkkinoille/
Ota yhteyttä!Juha Hakkarainen, Myyntipäällikkö | Puh: 0505255307 | juha.hakkarainen@norelco.fi
Jaa tämä artikkeli
Käytämme evästeitä ja muita tunnisteita mainosten personointiin sekä parantaaksemme käyttökokemustasi. Evästeitä käytetään sekä personoidun että personoimattoman mainonnan näyttämiseen.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Lue lisää evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteesta.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.
Kerro mielenkiintosi kohteista viestikentässä. Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.
Älä täytä tätä kenttää