25.8.2025 | Uutinen
Sähkönjakeluratkaisujen kehittäjä ja valmistaja Norelco on suomalainen keskusvalmistaja, joka on saanut globaalilta Schneider Electriciltä lisenssin valmistaa Okken-pienjännitekennokeskuksia. Sopimus solmittiin tammikuussa, ja nyt Okken-keskusten valmistus on käynnistynyt Norelcon uudessa tehtaassa Savonlinnassa. Okken-keskukset sopivat erityisesti kriittisen infran ja datakeskusten tarpeisiin, ja niitä myydään Suomen lisäksi Pohjoismaihin ja muualle Eurooppaan.
Savonlinnassa valmistettavat Okken-keskukset rakentuvat kotimaisista materiaaleista, ja niiden toimitusketju pysyy tiiviisti Suomessa, mikä vähentää kuljetuksista syntyviä päästöjä ja lyhentää toimitusaikoja.
– Yhteistyö Norelcon kaltaisen suomalaisen teollisuusyrityksen kanssa tuo meille ja sitä kautta asiakkaillemme useita hyötyjä. Esimerkiksi suunnitteluun liittyviä keskusteluja on helpompi käydä, mikä puolestaan nopeuttaa tuotekehitystä. Voimme yhdessä myös räätälöidä tuotteita asiakkaiden tarpeiden mukaisesti, kertoo Schneider Electricin Suomen toimitusjohtaja Jani Vahvanen.
Yhteistyön avulla Schneider Electric pystyy vastaamaan pienjännitekennokeskusten kasvavaan kysyntään. Okken-keskuksia käytetään laajasti teollisuudessa ja erityisesti datakeskuksissa ja kriittisen infran kohteissa, kuten sairaaloissa ja vesihuollossa.
– Kriittisen infran ja datakeskusten tarve kasvaa koko ajan, ja molemmat vaativat hyvin spesifiä laitteistoa. Okken sopii tähän tarkoitukseen erinomaisesti, ja valmistus Suomessa tukee huoltovarmuutta, Vahvanen korostaa.
Norelcon pitkä historia sekä merkittävä satsaus teknologiaan ja tuotekehitykseen tekevät siitä vahvan toimijan omalla alallaan.
Okken täydentää Norelcon omaa valikoimaa
Norelco on Suomen ainoa Schneider Electricin Okken- ja Okken Lean -keskusten lisensoitu sopimusvalmistaja. Lisäksi Norelco on koko Euroopan mittakaavassa ensimmäinen valmistaja, joka ottaa vastuun vaativaan käyttöön suunniteltujen laitteiden runkojen ja kiskostojen mekaanisesta valmistuksesta, testauksesta ja laadusta.
Uudet Okken-keskukset valmistetaan Norelcon Savonlinnaan avatussa uudessa tehtaassa, jossa yhdistyvät huippuluokan tuotantoteknologia, osaaminen ja kotimainen työ. Tehdas avattiin huhtikuussa 2025, ja sen ansiosta Norelco pystyy vastaamaan nopeasti asiakkaiden tarpeisiin eri puolilla Suomea sekä kansainvälisesti.
– Okken-kennokeskusten rungot valmistetaan kotimaisista materiaaleista, ja toimitusketju tuotantolaitokselta asiakkaalle Suomessa on lyhyt, mikä pienentää tuotteiden ympäristövaikutuksia. Paikallisuus näkyy myös huollossa ja varaosapalvelussa – tarjoamme asiakkaillemme nopeaa ja luotettavaa tukea koko laitteen elinkaaren ajan, kertoo Norelcon toimitusjohtaja Ari Hämäläinen.
Yhtiöllä on yli 60 vuoden kokemus sähkönjakelujärjestelmien ratkaisuista kuten sähkökeskuksien ja pienjännitekennokeskuksien suunnittelusta ja valmistamisesta. Tuotantoon tulossa olevat Okken-keskukset ovat tärkeä osa yhtiön kasvustrategiaa Pohjoismaihin laajentumisen lisäksi.
– Asiakkaamme voivat luottaa siihen, että kannamme kokonaisvastuun projektin jokaisessa vaiheessa, aina suunnittelusta toteutukseen ja toimitukseen. Tarjoamamme ratkaisut tukevat asiakkaan vastuullisuustavoitteita ja vapauttavat hänen aikaansa keskittyä omaan ydinliiketoimintaansa. Me huolehdimme kaikesta muusta – luotettavasti ja kokonaisvaltaisesti, Hämäläinen korostaa.
Lisätietoja:
Norelco Oy, Ari Hämäläinen, toimitusjohtaja, p. 050 5291 919, ari.hamalainen@norelco.fi
Jaa tämä artikkeli
Käytämme evästeitä ja muita tunnisteita mainosten personointiin sekä parantaaksemme käyttökokemustasi. Evästeitä käytetään sekä personoidun että personoimattoman mainonnan näyttämiseen.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Lue lisää evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteesta.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.
Kerro mielenkiintosi kohteista viestikentässä. Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.
Älä täytä tätä kenttää