Kaupungin ja maakunnan edustajat tutustumassa Norelcoon

26.3.2026 | Uutinen

Kaupungin ja maakunnan edustajat tutustumassa Norelcoon

Savonlinnan kaupungin ja Etelä-Savon maakuntaliiton edustajat vierailivat torstaina Norelcolla tutustumiskäynnillä, jonka aikana esiteltiin yhtiön toimintaa ja tuotantoa sekä keskusteltiin ajankohtaisista kehitysteemoista.


Vierailun yhteydessä käytiin keskustelua muun muassa Norelcon kasvuohjelmasta sekä monimuotoisesta ja inklusiivisesta yrityskulttuurista. Lisäksi vieraat pääsivät tutustumaan Norelcon tuotantoon ja kuulemaan, miten yhtiö vastaa sähkönjakelun kasvaviin vaatimuksiin ja asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin.

Keskusteluissa nousivat esiin myös laajemmat teemat, kuten Savonlinnan seudun elinvoima, yritysten toimintaedellytykset ja alueen kehittäminen. Yhteinen näkemys korosti yritysten, kaupungin ja maakunnan yhteistyön merkitystä alueen kestävän kasvun ja kehityksen edistämisessä.

Norelcon toimitusjohtaja Ari Hämäläinen pitää vierailua tärkeänä osana vuoropuhelua ja yhteistyön vahvistamista. ”On arvokasta, että kaupungin ja maakunnan edustajat pääsevät tutustumaan toimintaamme paikan päällä. Avoin keskustelu kasvusta, yrityskulttuurista ja alueen kehittämisestä luo hyvän pohjan pitkäjänteiselle yhteistyölle ja koko Savonlinnan seudun elinvoiman vahvistamiselle,” Hämäläinen toteaa.

Vierailuun osallistuivat Savonlinnan kaupunginjohtaja Ding Ma, Etelä-Savon maakuntajohtaja Heini Utunen sekä Anna Astikainen Savonlinnan seudun työllisyyspalveluista.

Jaa tämä artikkeli