26.2.2026 | Artikkeli
Norelcon uudistunut brändi rakentuu vahvalle näkemykselle tulevaisuudesta, jossa sähköllä on yhä keskeisempi rooli kestävän yhteiskunnan rakentamisessa. Uusi lupauksemme Powering People & Planet kiteyttää sen, mihin uskomme: teknologia ja sähköistetty maailma voivat palvella yhtä aikaa ihmisiä, teollisuutta ja ympäristöä. Tässä sarjassa avaamme, miten tämä ajattelu näkyy tavassamme toimia.
Vastuullisuus on perheyrityksen DNA:ssa
Norelco on energia-alan näkemyksellinen uudistaja ja kasvava teknologiayritys, joka yhdistää syvällisen sähkönjakelun asiantuntemuksen, korkean laadun ja modernin teknologian innovatiivisiksi tuotteiksi ja palveluiksi. Olemme perheyritys, jossa ihmiset tuntevat toisensa ja jossa välittäminen näkyy arjen työssä. Työkaveria autetaan ja huomioidaan, ja tavoitteemme on, että jokainen kokee olonsa tervetulleeksi ja arvostetuksi taustastaan riippumatta.
Yhteiskunnan ja asiakkaidemme muuttuvat tarpeet edellyttävät meiltä jatkuvaa osaamisen vahvistamista. Monikansallinen työyhteisö rikastaa ajatteluamme ja tuo uusia tapoja ratkoa asiakkaidemme haasteita. Se tuo mukanaan myös uusia näkökulmia ja ratkaisuja, mikä vahvistaa koko organisaatiomme kykyä kehittyä ja uudistua. Uskomme, että kasvu ja vienti ovat myös suomalaisen yhteiskunnan kestävän tulevaisuuden kulmakiviä.
Osaaminen syntyy pitkäjänteisestä työstä
Yli 60 vuoden kokemus tekee meistä luotettavan kumppanin sähkönjakelujärjestelmien suunnittelussa, valmistuksessa ja elinkaaripalveluissa. Tarjoamme kattavat kokonaisratkaisut keski- ja pienjännitekojeistoista muuntamoihin ja sähköasemiin – varmistaen turvallisen, pitkäikäisen ja häiriöttömän sähkönjakelun teollisuudessa, datakeskuksissa, uusiutuvan energian hankkeissa, rakennuksissa ja infrastruktuurissa.
Asiakkaamme arvostavat omavaraisesti hallittua osaamistamme. Teemme mahdollisimman paljon itse omassa tuotannossamme varmistaaksemme laadun, toimitusvarmuuden ja kustannustehokkuuden. Tuotteemme valmistetaan neljässä tehtaassa Savonlinnassa ja Kuopiossa, joissa yli 300 ammattilaista kehittää ratkaisuja tämän päivän ja tulevaisuuden tarpeisiin.
Toimintaamme ohjaavat rehellisyys, auttamisen kulttuuri ja jatkuvan parantamisen periaate. Innovatiivisuutemme näkyy erityisesti arjen systemaattisessa kehitystyössä – pienissä teoissa, jotka yhdessä muodostavat merkittävän kilpailuedun ja vahvistavat asiakkaidemme luottamusta.
Powering People & Planet on lupauksemme rakentaa monimuotoisuutta arvostavaa, kestävää ja sähköistettyä tulevaisuutta pohjoismaisella osaamisella ja asenteella.
Seuraa Behind the Brand -sarjaa!
Tämä artikkeli on osa neliosaista Behind the Brand -sarjaa, jossa avaamme uuden brändimme taustalla olevia ajatuksia ja valintoja. Seuraavassa osassa syvennymme siihen, mistä tulemme ja mihin olemme menossa.
Jaa tämä artikkeli
Käytämme evästeitä ja muita tunnisteita mainosten personointiin sekä parantaaksemme käyttökokemustasi. Evästeitä käytetään sekä personoidun että personoimattoman mainonnan näyttämiseen.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Lue lisää evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteesta.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.
Kerro mielenkiintosi kohteista viestikentässä. Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.
Älä täytä tätä kenttää